Puutarhatyöt

Oletko rakentamassa uutta pihaa tai kaipaako vanha pihasi toimintojen jäsentelyä?

Teen pihasuunnitelmia eri asiakasryhmille niin pienille kuin isoimmillekin pihoille. Pihasuunnitelmissani pidän tärkeänä jättää turhan paperimateriaalin käsittelyn minimiin. Piirrän käsin suunnitelmani enkä käytä erillisiä koneohjelmia suunnitteluissani.

Minut voi kutsua joko paikanpäälle tekemään pihasta pikaisen luonnoksen tai vain kysäistä neuvoa pihan eri ongelmakohtiin. Voin myös tehdä tarkankin piirroksen materiaaleineen, budjetteineen ja ohjeineen joko koko piha-alueesta tai sen osasta.

Suunnitelmani räätälöidään asiakkaiden tarpeiden ja budjetin mukaan.

Kauttani saa tilattua myös kaivinkone- ja pihavalaistustyöt sekä kasvillisuudet ja materiaalit.

Teen perinteisiä puutarha-alan töitä. Istutuksien ja nurmialueiden hoito ja rakentaminen, vieraslajien torjunta, puiden ja pensaiden leikkuutyöt, haravointi, kesäkukkien istutus sekä puutarha-alan luennot eri aiheista kuuluvat toimintaani.

Minut voi kutsua joko yksittäiseen työhön tai voimme tehdä hoitosopimusta pihan eri alueista. Voin myös tehdä pihan alusta loppuun eli suunnitelmasta lopputoteutukseen.

AwMfp3msYxnQ2sJkPuutarhatyöt