Eläintenhoito

Oletko lähdössä reissuun ja mietit mihin lemmikkisi saisi hoitoon?

Tarjoan eläintenhoitoa ensisijaisesti asiakkaan omassa kodissa, jossa eläin ei niin helposti stressaannu. Tutut ympäristöt ja rutiinit säilyvät omistajan ollessa poissa.

Mahdollisuuksien mukaan voin ottaa eläimiä hoitoon kotiini, rajoittavana tekijänä on sijaiskotitoiminta sekä omien eläinteni yhteensopivuus hoidettavan eläimen kanssa.

Hoitoaika voi olla vain päivittäistä pitkien työpäivien tasoittamista tai pidempi aikasta hoitoa reissujen ajaksi.

Teen sovitusti yksittäisiä lenkkejä koirasi kanssa, tai vaikka viikoittain muutaman pitkän juoksulenkin. Lenkkien pituuden, tehon ja toistuvuuden voit itse määritellä.

Voin toimia myös koiran aktivoijana ja antaa neuvoja arkisiin käyttäytymisongelmiin. Jos olet esimerkiksi itse estynyt viemään koiraasi agilityyn tai näyttelytreeneihin, niin voin toimia näissä auttavana kätenä.

Koulutan koiratanssia yksityisesti ja isommille ryhmille. Yhdessä voidaan räätälöidä kurssi joko alkeiskurssiksi tai jo lajissa edenneille.

AwMfp3msYxnQ2sJkEläintenhoito